Miltä maistuu orvokki?
Ihanaa Violan ja Orvokin päivää! Tiesitkö, että orvokin kukat ovat syötäviä? Meillä kakkuja ja leivonnaisia koristaa oman pihan herttaiset orvokin kukat. Kotimaiset ja puhtain lannoittein viljellyt orvokin kukat ovat mainio koriste, mutta myös hauska makukokemus.

Tiedätkö miltä orvokin kukka maistuu?
Tuoreen vihreältä ja osa meidän kukkasista hieman mintulta. Mintun maku johtuu siitä, että muutamat orvokeista istuvat minttujen kainalossa ja eri mintuissa on eri asteisia voimakkuuksia, osa niin huumaavan yrttisiä, että makua tarttuu jopa vieruskaveriin.
Terassin ja verannan istutuksemme ovat hyvin pitkälle kaikki syötäviä kasveja (pois lukien narsissit jotka, RavintoLoitsija hätäpäissään tuuppasi ruukkuihin ja pelargonit).
Haltiatar ja
RavintoLoitsija haaveilevat omasta kasvihuoneesta ja ryytimaasta, josta
saisimme kipaista kakkujen ja keittojen aineksia ihan omasta pihasta.
Museoviraston suojelemaan miljööseen ei niin vaan pykäillä uusia
istutusalueita tai pömpeleitä, ja tämä kesä meneekin pienin
istutuslaatikoin, mutta unelma itää ja kasvaa vielä aivan varmasti
Kuitenkin
pihaan on jo pujahtanut uusi kesäomenapuu, viinimarjapensaita, uudet
vahvat raparperin taimet olemassa olevan rinnalle, amppeleissa rönsyjään
venyttelevät mansikat, terassia hellivät humalat ja mullasta esiin
punkevat krassit ja sokeriherneet.
Vaikka lähes kaikki istutuksemme ovat syötäviä, niin vienon kainosti toivomme, että kävijät eivät itse popsi suoraan penkistä tai ruukusta, sillä aamuvirkku kondiittorimme haluaa poimia haukattavien päälliset ja tuoksutella kokoon juuri ne tänään oikeassa kasvunhetkessä olevat mansikan mollukat tai yrttien korret.
Herkkuterkuin Koskenhengen heimo